Viva3 on menetelmäkehityshanke digitoinnin prosessien kehittämiseksi, alan osaamisen vahvistamiseksi ja palvelutuotannon mahdollistavien kustannustehokkaiden toimintamallien luomiseksi. Hankkeessa keskitytään digitoinnin erityisaloihin, eli 3D mallinnuksiin ja liikkuvaan kuvaan, jotka kuuluvat Mikkelin ammattikorkeakoulun rooliin seudullisessa DigitalMikkeli -konsortiossa. Viva3:een ja DigitalMikkeliin liittyy sisarhanke Ephemera Kansalliskirjaston Kansallisessa digitointikeskuksessa.
Hankkeen 3D-osiossa näkökulmana on 3D:n soveltaminen kulttuuriperinnön taltioinnissa, säilyttämisessä ja esittämisessä. Hankkeessa suunnitellaan, tutkitaan ja testataan menetelmiä maisemien, rakennusten ja esineiden 3D mallinnusta sekä arkistointia varten. Kehitettävät toimintamallit mahdollistavat museoalan toimijoille palveluita ja työkaluja, joilla parannetaan aineistojen näkyvyyttä ja saavutettavuutta sekä näyttelyiden hallintaa, suunnittelua ja esilletuontia.
Video-osion tarkoituksena on luoda edellytyksiä liikkuvan kuvamateriaalin pelastamiseksi tuhoutumiselta. Hankkeessa toteutettiin selvitys liikkuvan kuvan massadigitoinnin tarpeesta ja edellytyksistä sekä tutkittiin tekniikka ja prosessit joiden avulla luotiin toimintamalli toteutusta varten. Lisäksi kartoitettiin liikkuvan kuvan digitoinnin koulutustarpeet ja suunniteltiin koulutussisältöjä.
Kesto: 01.06.2008 - 30.6.2011
Projektinumero: S10140
MAMKin tulosyksikkö: Informaatio- ja mediatekniikan laitos (IT)
Klusteri: Sähköiset palvelut
Projektipäällikkö: Juhani Grönhagen, 040 565 9570,
3D-digitointi eli kolmiulotteinen tiedonkeruu ja siihen liittyvä mallintaminen on otettu käyttöön kulttuuriperinnön taltioinnissa ympäri maailmaa. Kohteita ovat yhtälailla alueet ja maisemat, rakennukset ja rakenteet kuin esineetkin. Alueisiin ja maisemiin liittyvät myös niiden erityispiirteet, kuten kalliomaalaukset.
Taltiointia tarvitaan, koska kohteet ovat vaarassa tuhoutua ympäristön olosuhteiden kuten eroosion ja luonnonkatastrofien sekä ihmisen toiminnan seurauksena. Jopa tarkoituksellista tuhoamista tapahtuu, mistä esimerkkinä Afganistanin tuhotut Buddha-patsaat. Säilyttämistarkoituksen lisäksi 3D-digitointia hyödynnetään kohteiden restaurointitarkoituksiin sekä näkyvyyden ja saavutettavuuden parantamiseen. Taltioinnin näkökulmana voikin olla kohteen nykytilan dokumentointi tai sen alkuperäisen asun esittäminen, kokonaan kadonneen kohteen rekonstruointi tai kohteessa tapahtuneiden muutosten visualisointi.
Tällä hetkellä tehtävä 3D-digitointi ei yleensä ole järjestelmällistä eikä kattavaa. Käytössä olevissa taltiointitavoissa ei huomioida kolmiulotteisten kohteiden arkistointia eikä käytettävyyttä, vaan ne tehdään useimmiten johonkin tiettyyn tarkasti rajattuun käyttötarkoitukseen. Kohteisiin liittyviä erilaisia 2D- ja 3D-dokumentteja ja -aineistoja ei myöskään nähdä kokonaisuutena. Lisäksi kohteista tehtyjen 3D mallien soveltaminen, uudelleenkäyttö ja jatkohyödyntäminen esimerkiksi käyttöliittymänä vaativat kehittämistä. Kaiken tämän tulee lisäksi olla edullista, sillä kulttuuriperinnön säilyttämisen määrärahat ovat pienet.’
Viva3 -hankkeen 3D-osuuden tavoitteena on luoda edellä mainittuja ongelmakohtia ratkaisevia toiminta- ja ratkaisumalleja. Mallien kehittäminen perustuu menetelmien ja sovellusten selvityksiin sekä pilotointiin esimerkkikohteilla. 3D-osuudessa mukana ovat olleet mm. Museovirasto, Savonlinnan maakuntamuseo ja Mikkelin kaupungin museotoimi. Olavinlinnan osalta hankkeen kanssa yhteistyössä toimii myös Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun Fotogrammetrian ja kaukokartoituksen laitos omalla erillishankkeellaan.
Kustannustehokkuutta tutkimalla ja testaamalla monipuolisesti
Viva3-hankkeen 3D-osuudessa pääkohteina ovat toimineet Marsalkka Mannerheimin salonkivaunu Mikkelissä, Olavinlinna Savonlinnassa ja Astuvansalmen kalliomaalaukset Ristiinassa. Tämän lisäksi hankkeessa on mallinnettu lukuisia kohteita pienempinä kokonaisuuksina. Näihin lukeutuvat Mikkelin kivisakasti, Suvorovin Saimaan laivaston tykkivene, Mikkelissä sijaitseva Marsalkka Mannerheimin patsas, Liehtalanniemen museotila Puumalassa ja Mikkelin Naisvuoren vesitorni sekä sitä ympäröivä piha-alue.
Edellä mainituissa kohteissa on sovellettu ja testattu monipuolisesti tiedonkeruuseen, mallintamiseen ja tiedonkäsittelyyn liittyviä tekniikoita, laitteita ja ohjelmistoja. Kussakin tapauksessa on pyritty testaamaan sopivia yhdistelmiä eri tavoin kustannustehokkaan toimintatavan löytämiseksi. Hankkeen puitteissa on käytetty, testattu ja vertailtu muun muassa laserkeilauslaitteita ja ohjelmistoja eri koko- ja hintaluokista, fotogrammetrisia menetelmiä, pistepilvien käsittelyohjelmistoja, erilaisia mallinnusohjelmistoja, web-julkaisumuotoja ja pelimoottoriratkaisuja sekä paikkatietotekniikan hyödyntämistä. Näistä menetelmistä on rakennettu yhdistelemällä prosessimalleja, joiden avulla erityyppiset ja erikokoiset kohteet voidaan kolmiulotteisesti digitoida.